Suorittamisesta palautumiseen – mitä tapahtuu, kun ihminen alkaa kuunnella itseään?

Moni meistä elää arkea, jossa suorittaminen on huomaamatta hiipinyt elämän selkärangaksi. Tavoitteet, vaatimukset ja odotukset rytmittävät päiviä. On tehtävä enemmän, paremmin ja tehokkaammin – vaikka sisällä olisi hiljainen toive: ”Olisipa välillä kevyempää.”

Tämä riittämättömyyden tunne ei ole harvinainen. Moni tunnistaa itsessään perfektionistin, joka ei koskaan ole täysin tyytyväinen. Jatkuva vaatiminen itseltä kuluttaa, ja usein keho alkaa ennen pitkää lähettää merkkejä: väsymys, ärtyneisyys, univaikeudet, ärtynyt keho tai jopa kadonnut ilo.

Silti moni jatkaa – koska niin kuuluu. Koska kaikki muutkin. Koska on helpompaa pitää vauhti päällä kuin pysähtyä katsomaan, miltä oikeasti tuntuu. Koska elämme yhteiskunnassa, jossa suorittaminen ja tehokkuus on "hyvästä".

Mitä tapahtuu, kun ihminen alkaa kuunnella itseään?

Silloin tapahtuu jotakin merkittävää.Kun pysähdymme, kuulemme oman sisäisen äänen, jonka olemme ehkä pitkään ohittaneet. Sen äänen, joka ei huuda "vielä enemmän", vaan kysyy:

"Mitä minä oikeasti tarvitsen juuri nyt?"

Tämä hetki – vaikka se olisi kuinka pieni – muuttaa suuntaa. Se on hetki, jossa ei pyritä suorittamaan palautumistakaan. Vaan palataan ihmisen perustarpeiden äärelle: lepoon, hengitykseen, tunteisiin, siihen kuka minä olen, kun en yritä olla mitään.

Suorittamisesta ei päästä irti yrittämällä enemmän

Yksi suurimmista kompastuskivistä palautumisessa on se, että siitäkin tehdään suoritus.

“Minun pitäisi palautua paremmin.”

“En osaa rentoutua tarpeeksi.”

“Pitää vielä tehdä hengitysharjoitus ennen nukkumaanmenoa.”

Ajattele hetki: mitä jos palautuminen ei vaadikaan lisää tekemistä – vaan sallimista?

Kyse ei ole siitä, että lakkaisit olemasta kunnianhimoinen tai tavoitteellinen. Vaan siitä, että alat kuunnella myös toista ääntä sisälläsi – sitä, joka kaipaa tilaa hengittää. Se ääni ei vaadi. Se kuiskaa.

Harjoitus: 3 kysymystä itsellesi

Pysähdy hetkeksi. Hengitä syvään ja kysy itseltäsi:

1. Mitä minä juuri nyt tunnen – ja missä se tuntuu kehossa? (Älä analysoi liikaa. Anna tunteen olla.)

2. Toiminko tällä hetkellä sisäisestä tarpeesta vai ulkoisesta paineesta käsin? (Tekeekö tämä minulle hyvää – vai teenkö tätä, koska pitäisi?)

3. Mikä olisi lempeä valinta juuri nyt – jos en vaatisi itseltäni niin paljon? (Ehkä se on tauko. Ehkä syvä hengitys. Ehkä hetki ilman suunnitelmia.)

   
   

Mitä syntyy, kun tilaa tulee lisää?

Kun alamme vastata näihin kysymyksiin rehellisesti, suorittamisen tilalle alkaa muodostua jotain muuta: Tietoisuutta. Lempeyttä. Tilaa.

Syntyy mahdollisuus nähdä, milloin toimit itsellesi hyvää tehden – ja milloin pelosta, paineesta tai tottumuksesta. Syntyy vapaus valita toisin. Syntyy palautuminen – ei erillisenä osiona elämästä, vaan osana arkea.

Palautuminen ei ole paikka, johon saavutaan, vaan tapa suhtautua elämään. Se alkaa siitä hetkestä, kun pysähdyt – ja kysyt: "Mitä minä tarvitsen juuri nyt?"